KATSOJAPALAUTETTA:
ARVIOI OSAAMISEMME!
TAI SELAA EDELLISVUOSIEN PALAUTTEITA ALEMPANA KOHDASSA “SAATU PALAUTE“
VUOSIEN MITTAAN SAATUA PALAUTETTA:
(Poimimme palautetta myös somesta)
2013
- Parasta teatteria, mitä olen nähnyt! Lapset pitivät siitä niin paljon, että on tultava uudestaan! Rönnin kesäteatterilaiset osaavat aina ylättää! …enpä ole teatterissa nauranut näin paljon moneen vuoteen! …aikuinen katsoja sai kenties enemmän nauruhermojen kutittelua kuin lapset. Visuaalisestikin todella upea esitys! Visuaalisesti kaunis näytelmä. Hauskaa katsottavaa kaiken ikäisille. Kannattaa kokea 🙂
2015
- “Suasittelen.Naurua koko rahan eestä.Myös nenäliinoja voi varata.Suruakaan ei voi välttää.Niin herkäksi muutama kohtaus vetää.“
- “Niin, “Orivedellä on yksi Suomen parhaista harrastajateattereista.” Seppo on käynyt monessa esityksessämme (Suojalla, jossa toimii Oriveden Teatteri, -ystävällisesti tarkentaa hän.)”
- “Jos ette vielä ole varanneet lippua Rönnin kesäteatterin Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen, tehkää se nyt ihmeessä! Tiistai-illan katsomo oli puolityjä. Olen melkoisen ronkeli kulttuurinkuluttaja, mutta olin näytelmän jälkeen ihan fiiliksissä! Näytelmän käsikirjoitus on mainio ja yllätyksellinen, Ville Kostiainen Kekkosena on omaksunut esitettävänsä karisman täydellisesti, kaikkien roolityö on vahvaa ja toteutusratkaisut riemastuttavia. Ei suotta Seppo Jokinenkin olen uusimmassa komisario Koskinen kirjassaan sanonut Orivedestä ” Täällä on yksi maan parhaista harrastajateattereistakin”
- “Yhdyn täysin edellisen kommentin mielipiteisiin, Oltiin myös porukalla tuolloin 26.7. katsomassa ja kyllä tosiaan saatiin rahalle vastinetta. Todella nautittavaa ja taidokasta kesäteatteria. Faktatarinaa pohjalla höystettynä satiirisella komedialla. Ja yleisökin pääsi osallistumaan Lämpimät kiitokset tekijäporukalle koko meidän sakilta. Tullaan toistekin “
- Yleisöpalautetta Kylälehti Purkiaisessa:
“Olihan mahtava teatterireissu 26.7.2015 Rönnin kesäteatteriin, esitys ”Kekkonen”. Näyttelijät pienimmästä isoimpaan veivät osansa upeasti! Vaikka tänä kesänä ilmat eivät ole meitä suuresti hellineet, ei tunnelma latistunut – emmehän päässeet ravistumaan. En ole nauranut noin sydämeni pohjasta kymmeniin vuosiin. Toivottavasti te, jotka ette vielä ole Kekkosta nähneet, menette sen katsomaan. Ette tule pettymään! Viime yönä nukuin sikeesti – ja sitä ei ole tapahtunut vuoteen – ja heräsin omaan nauruuni. Näin unessa mieheni lehmäkuvioisissa legginsseissä. Kun heräsin, sanoin ääneen ihmeissäni, että jopa tuntuu hyvältä. Johan oli reissulla parantava voima! Kysyin mieheltäni, eikö hän herännyt, kun nauroin ääneen. Kerroin unestani ja nauroimme yhdessä lisää. Näin voi vaikuttaa teihin muihinkin Rönnin kesäteatterin Kekkosen katsominen. Uskokaa vain.”
Toimituksen jatkokommenttia:
“Purkiaisen toimitus on samaa mieltä kuin edellisen tekstin kirjoittaja: Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen on herkku, jota kotimaisen nykykomedian ystävä ei voi ohittaa. Rönnin kesäteatterin väki tekee vetävästä käsikirjoituksesta iloa tihkuvaa näyttämötaidetta rakkaudella, taidolla ja heittäytymisellä “ - Tamperelaisessa 15.8: TEATTERIARVIO. Suomalaiset ovat todellista teatterikansaa.
Esityksissä käy vuosittain 3,7 miljoonaa katsojaa. Kesällä harrastus puhkeaa täydelliseen kukkaan; kesäteattereita on yli 400. Vaikka paljon nähdään vielä perinteistä tetteria, taso tuntuu kohoavan vuosi vuodelta. Yhä useammin tartutaan tärkeisiin ja vaativiin aiheisiin.
Olen tänä kesänä nähnyt yli kaksikymmentä kesäteatteriesitystä ja yksi hauskimmista oli Orivedellä. Rönnin kesäteatteri oli tarttunut tamperelaissyntyisen Tuomas Parkkisen uutuuteen Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen . Hulvaton esitystyyli, nopeat vaihdot ja reipas heittäytyminen tekivät kokonaisuudesta kutkuttavan hauskan. Urho Kekkosta ei kohdeltu silkkihansikkain, vaan hänen elämästään annettiin ilmeikäs kuva. Sylvi Kekkosen osuutta korostettiin ja hänestä tehtiin todenmukainen miehensä tuki. Vieraat naiset jätettiin nyt taustalle.
Jarmo Skönin ohjauksessa näyttelijät tekivät erinomaista työtä. Ville Kostiainen nimiroolissa Kekkosena ei ollut vain näköinen vaan myös oloinen. - “Palautetta 23.6.2015 yleisökenraalista Rönnin Kesäteatterilaisille ohjaajan kautta toimitettuna: “Kiitos vielä eilisestä! Hyvin olet Jarmo taas tehnyt! Kekkosessa on varmasti jokaiselle jotakin, minä tykkäsin erityisesti hyypiö-Väyrysestä ja pääroolin esittäjä Ville Kostiainen tekee ensikertalaisena aikamoisen työn rennon oloisella otteella. Myös Anne Kahelin on minusta todella vahva, ilmaisunsa kevyttä ja monipuolista. Saunakohtaus on muuten ihan huippu! Kokonaisuus on niin moniulotteinen ja runsas, että se kantaa kyllä yli suvantojen. Yleisöä osallistetaan lempeästi ilman nolaamisen pelkoa tai pakottamisen tunnetta.”
- “Marjo: Nautti eilen Urho Kaleva Kekkosesta Rönnin kesäteatterissa. Kannattaa tulla kauempaakin kertaamaan historiatietojaan ja tutustumaan hersyviin hahmoihin.”
- “Seppo: Oli upea ensi-ilta Rönnin kesäteatterissa. Tämmönen vanha kube ei voinu, kuin itkeä ja nauraa. Kiitos!!!!”
- “Rönnin kesäteatteri v 2015 !! Suosittelen!!!”
- “Enpä ole pitkään aikaan nauranut teatterissa näin paljon, ihan vatsan kipeäksi”
- “Kiitos!”
- “Mahtava!”
- “Eräjärven Työväen Näyttämön “Kekkonen syntymästä kuolemattomuuteen” on hyvää kesäteatteria: hauskaa ja koskettavaa samalla kertaa. Edes ensimmäisen näytöksen sade ei latistanut tunnelmaa. Sitähän tämä Suomen suvi on: välillä sataa, ja sitten taas välillä sataa. Voin suositella lämpimästi kaikille tätä taidepläjäystä. Eräjärven Työväen Näyttämön Kekkonen on kohonnut kuolemattomuuteen!”
- “Mielenkiintoa pitää yllä myös yleisön aktivoiminen – erinäköisiä luonnerooleja meille oli tarjolla!”
- “Menkää ihmeessä katsomaan Kekkosta. Juuri siinä näytöksessä juuri sinusta voi tulla Sylvi tai Anita tai ihan mikä vain! Jo pelkästään siitä syystä kannattaa katsastaa paikallinen teatteritarjonta!”
- “Vielä näytelmään palatakseni: Ei ole mikään ihme, että Irma Koskela sekä Reijo ja Anne Kahelin osaavat kansan naurattamisen jalon taidon, mutta tämä nuorempi polvi on myös taitavaa. Varsinainen stara oli minusta ehdottomasti Ville Kostiainen – niin nuori ja niin monipuolinen Kekkonen. Samoin Silja Ojalan Sylvi Uino/Kekkonen oli herkkä ja toisaalta hauska roolisuoritus. Atte Lahtisen Nikita Hrutsev ja Johannes Virolainen olivat hyvin tehtyjä henkilökuvia. Ja tietysti Tero Viljasen Väyrynen – että osakin olla vastenmielinen pyrkyri! Summa summarum – kyllä kannatti katsoa!”
2016
- Siinä näytelmässä elämäni rooli.Huimin Martta..ja pappatunturi
- Ennakkonäytös nähty…kiitos, jälleen laadukasta ja hauskaa katseltavaa. Toivotaan täysiä katsomoita.
- “Kiitos mahtavasta ensi-iltanäytöksestä! Oli kyllä tosi hyvä!”
- “Kyllä muuten kantsii mennä hihittelemään tai vaikka ihan ääneen nauramaan!”
- “Kyllä loistava oli!”
- “Kannattaa ihan oikeesti varata päivä tätä varten. Nautin niin täysin ensi-illasta ettei pitkään aikaan oo ollu niin hauskaa!!!! Huippu näyttelijät, huippu tekniikka! Huippu ohjausl! Huh!!!!!”
- “Ensi-ilta oli upea.”
- “Viihdyttävä esitys, kiitos Tupiksen väelle!”
- “Oli hyvä ja todella hauska!”
2017
- “Kiitos keskiviikkoillan esityksestä, onnistuitte kaikki vallan mainiosti. Onnistuminen kertoo, että työtä on tehty suurella palolla ja ohjaus on ollut hyvää. Pääosan esittäjä Kauppa-Lopo veti roolinsa vahvasti. Kirjastontäti ja se parempi puolisto kiittävät!”
- “Kiitos Rönnin Kesäteatterille! Oli mahtavan mainio esitys! Vaikka oli niin paljon hauskaa ja naurua piisasi, silti vieläkin sydäntä kirveltää Kauppa-Lopon kohtalo. Hienot tekstit ja ajankohtaiset, ajattelemisen aiheita antavia olivat Eräjärven teatteriporukoiden esitykset sekä talvella (Minä olen Minna Canth) että kesällä. Kiitos!”
- Kiitos näytelmästä ja siitä että jaksoitte täysillä näytellä vaikka katsomo ei ihan täysi ollutkaa, olit tosi mahtava, kiitos myös muille, Leila ja Mauri
- Kiitos mahtavasta teatteriesityksestä. Kannatti tulla katsomaan, olette aivan ammattiteatterin tasoa!
- Kun pitää kiirettä, niin ehtii. Tänään oli vuorossa Minna Canthin Kauppa-Lopo paikkakuntalaisten voimin. Paljon musiikkia, vähemmän puhetta. Sää suosi, mäkäräiset kiusasivat. Menkää kokemaan itse kesäteatterin iloja Rönniin, kyllä kannattaa! Erityiskiitos Anne Kahelinille loistavasta roolisuorituksesta.
- Viesti teksarilla: KIITOS! Kannatti ajaa 300km Rönnin Kesäteatteriin!
2018
- “Hieno arvostelu, onnittelut työryhmälle!”
- “Viihdyttävä teatteri-elämys, Punahilkka-satu ihan uudessa kuosissa . Suosittelen niin aikuisille kuin lapsillekin!”
- “Totta, Johanna on hyvä!!!!”
- “Hyvät kuvat.Ja näytelmä tosihauska.Mänkäähän katsomaan.“
- Oli todella hyvä! Kiitos! näytelmä meni niin nopeasti, ettei huomannut ajankulua!
- Näytelmä kertoo tuttua ja koettua, raapaisee urheiluelämän pinnan alta.
- Mahtava esitys, ja roolisuoritukset! Roolijako onnistunut täydellisesti! Upeeta!
- Täydellinen alku, en ole ennen tykännyt tuosta laulusta, mutta näytelmän Jussi (Lassi Viljanen) lauloi sen sydämeen!
- Olitte tosi hyviä, Kiitos ja onnittelut
- Kannatti ajaa Turkkusest saakka!
- Paras näytelmä tähän mennessä!
2019
- “Kiitos esityksestä, kannatti tulla!”
- “30.3 kävimme katsomassa näytelmän!Ja muuta en voi sanoa kuin;Kiitos!kosketti,hyvät roolisuoritukset!Erityiskiitolset;Äiti,Mummu,Pipsa,Kalle ja Ulla!Suosittelen!”
- “Suosittelen!koskettava,näyttelijät hyviä,tykkäsin tosipaljon!”
- “Loistavaa teatteria idyllisessä paikassa. Näyttelijät yltävät huippu suorituksiin. Tämä on paikka, jonne on tultava aina uudestaan ja tuotava ystäviä mukana kokemaan elämyksiä❣️”
2021
- “Oli kymmenen kertaa parempi kuin Pyynikillä!”
- “Kiitos ihanasta teatteriesityksestä”
- “Olipa mahtava. Kiitos!”
- “Hyvä ja hauska ok.”
- “Kiitos kaikille! Oli hykerryttävä kokemus, mainiot hahmot lavalla. Väliaika-tarjoilukin niin maistuva.”
2022
- “Tänään ensi-illassa! Vahva suositus!”
- “Lämmin kiitos onnistuneesta teatteri-illasta! Kappale oli mukava ja kysymyksiäkin herättävä. Pienellä porukalla tehtyä hyvää teatteria, tulemme toistekin! Hauskoja hetkiä teatteritaiteen parissa teille kaikille toivottelee tyytyväinen kolmen naisen porukka”
- “94-vuotias äitini, sekä vähän nuorempi tyttärensä ja vielä paljon nuorempi tyttärentytär viettivät yhdessä todella laatuaikaa nauttien esityksestä! Kiitokset kaikille!!”
- “Kannattaa käydä katsomassa..hyvä oli…mun mielestä.”
2023
- “Kiitos koko työryhmälle! Nautittavaa teatteria totta tosiaan! Huumoria ja syvällistä pohdintaa ihmisyydestä, yhteiskunnasta.”
- “Kiitokset hienosta teatterielämyksestä! Kakki sit torstaina kipinä kapin katsomaan tämä! Lauantaina on jo ahdasta.”
- “Tuli tänään käytyä toisen kerran katsomassa Kani Kania, joka jo eka kerralla tuntui hyvältä mutta ensi-illasta puuttuu aina jotain. Mutta tänään siinä oli osaamista ja tosiaan nautin osasuorituksista ja pääsi sisään näytelmään. Kiitos taas kerran Tupateatterille. HYVÄHYVÄ“
- “Täytyyhän tämä toistamiseen tulla katsomaan. On erittäin viihdyttävä ja ajankohtainen esitys! “
- “Loistava! Kiitos!”
- “Mun mielestä tosi hyvä esitys..Suosittelen…katsomaan.”
- “Suosittelen! On hyvä esitys “
- “Kiitos hyvästä esityksestä.”
- “Tänään käytiin, oli hauska veto!”
2024
- “Oli hieno esitys. Suosittelen! 👍👍”
- “Kiitos Tupateatteri! Taas oli hieno teatterikokemus, ei tarvi Tampereelle sen takia lähteä. Taavi oli kirjoittanut hienon näytelmän ja koko työryhmä tehnyt loistavan esityksen. Kiitos!”
- “Oli kyllä hieno. Kannattaa katsoa kun vielä ehtii”
- “Kiitos mahtavasta esityksestä . Ruusu ja halaus jokaiselle.”
- “Kävimme ensi-illassa lauantaina ja suosittelen“
- “Ensimmäisellä puoliajalla puhuttiin paljon ja nopeasti; eettis-moraaliset perusongelmat eivät oikein avautuneet ellei ollut niistä etukäteen tietoinen. Vähemmän repliikkejä ja rauhallisemmin. Toinen puoliaika konkretisoi, mitä oli raha ja rakkaus vuonna 1918, kun ensimmäisen maailmansodan mainingeissa keinoteltiin niin kuin sotien aikana aina on tehty. Naisetkin keinottelivat ja lähtivät keinottelijoiden kelkkaan. Ihan mukavasti näytelmä toi esiin naisemansipaation, mikä lienee kirjailija Jotunin keskeinen tavoite. Kyllä mä tykkäsin ja erityisesti monista hienoista roolisuorituksista. Musiikin valinnoilla olisi voinut ladata perspektiiviä viime vuosisan alkukymmeniin, silloiseen sotaan sitä kummemmin korostaen. Minä ja yleisö olisimme tunnistaneet tuon ajan iskusävelmät. Kiitän ja odotan ensi kesää.”
- “Kyllä se oli hyvä ja ajankohtainen. Ja niinhän te olette luvanneetkin.”
- “Jos sallitte, niin vähintään V.Linnan tasoista ihmistuntemusta! Ja se ei ole vähän se. Upeaa työskentelyä! Pullossa taisi olla vettä – tai sitten harjotus tehnyt mestareita näytteleen.”
- “Oli hyvä esitys, ohjaajan vaan olisin halunnut myös nähdä!!”
- “Kiitos! Taas onnistuitte lyömään Pyynikin tyhjänpäiväisen esityksen, josta ei jäänyt mitään käteen. Teidän näyttelijänne tekivät loistavaa työtä. Kiitos ohjaaja ja jokainen näyttelijä!!”
2025
- Hmm… jostain syystä tältä vuodelta ei vielä ole tullut palautetta… 😉