Eräjärven Työväen Näyttämö 1980-

Eräjärven Työväen Näyttämö perustettiin vuonna 1980. Alkuaikoina se esitti yhden kokoillan
näytelmän vuodessa, vuodesta 2002 alkaen kaksi, vuodesta 2012 alkaen kolme ja vuodesta 2023 alkaen jopa 5 näytemää. Näyttämö on käynyt esiintymässä noin 20 paikkakunnalla Suomessa. Se on vieraillut myös Ruotsissa (Tukholma ja Varberg) ja Venäjällä (Petroskoi). Teatteri on merkittävä myös ulkopaikkakuntalaisia paikkakunnalle
tuottava kulttuurin tekijä Orivedellä, yleisöä käy n. 200km:n etäisyydeltä. Teatteriharrastus on myös
ennaltaehkäisevää toimintaa.

Eräjärven Työväen Näyttämön pitkä ja rikas historia alkaa oikeasti jo ennen vuotta 1980, jolloin teatteri aloitti nykyisessä muodossaan. Mutta, ennen tätä, teatteriperinnettä ylläpitivät eri työväenyhdistykset, jotka esittivät vähintään 138 näytelmää vuosien 1906 ja 1962 välisenä aikana. Näiden yhdistysten työ oli tärkeä osa paikallista kulttuurielämää ja valmisteli perustan sille, mitä eräjärveläinen teatteri on tänään.

Vuonna 1980 teatteri aloitti nykyisessä muodossaan, esittämällä työryhmän tekstiin ja työväen paikallishistoriaan perustuvan teoksen: ”Kätketty Kipinä”
Esitys sai ensi-iltansa 1980 vappuaattona, ja tätä voidaankin pitää kipinänä Eräjärven teattereille – hetkestä, joka sytytti paikallisen teatteritoiminnan ja johti vuosikymmeniä jatkuneeseen intohimoiseen tekemiseen.

Teatteri on viime vuosikymmeninä laajentanut toimintaansa uusilla ryhmillä, kuten JunnuTupiksen, NuortenTupiksen ja Rönnin Lastenteatterin tarjonnalla.

Teatterin pitkästä historiasta voi lukea lisää sen julkaisemasta historiikista, Kätketystä Kipinästä Kätkäläiseen (2010), joka tarjoaa kattavan katsauksen teatterin vaiheisiin ja esityksiin ensimmäisten kolmenkymmenen vuoden ajalta, aina vuoteen 2010 saakka.

Uusimpana saavutuksena vuonna 2024 teatteri osti Eräjärven Seuratalon itselleen. Tämä merkittävä askel vahvistaa teatterin roolia alueen kulttuurielämässä ja varmistaa, että Eräjärven teatteriperinne jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa.


VuosiNäytelmä / tapahtuma / julkaisu uusimmasta vanhimpaanEsityspaikkaOhjaaja
Rönnin Lastenteatteri:Lastenteatteri, Rönnin kesäteatterissaTaavi Simonen
Roy Clarke – Joel Elstelä: Pokka pitääRönnin KesäteatterissaAnne Helminen
Juhani Karila – Lija Fischer: Pienen hauen pyydystysTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJuho Joki
2026Eräjärven Tupateatteriin rakennettiin polttava sisäkuivakäymälä.
Taavi Simonen: Kesälehmä saa paikanLastenteatteri, Rönnin kesäteatterissaTaavi Simonen, Anu Mustalammi
Miika Nousiainen – Pentti Kotkaniemi: MaaninkavaaraRönnin KesäteatterissaEriikka Magnusson
Rönnin Kesäteatteri 30 vuotta!
Hotelli Kaksisarvinen, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
Anna Krogerus: 9 hyvää syytä elääTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJuho Joki
Karkkisalaatti, oma tekstiNuortenTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
2025Eräjärven Työväen Näyttämö oli ehdolla vuoden 2025 harrastajateatteriksi 4 parhaan joukossa.
Eräjärven Työväen Näyttämö Ry:n nettisivujen visuaalisuutta ja käytännöllisyyttä paranneltiin.
Taavi Simonen: Ollaanko kavereita?Lastenteatteri, Rönnin kesäteatterissaTaavi Simonen, Anu Mustalammi
Maria Jotuni: Kultainen vasikkaRönnin kesäteatterissaVirva Itäranta
Jättimäinen eläinpulma, oma tekstiNuortenTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
Väärinkäsitys, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
Taavi Simonen: LaitimmaisetTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaAnne Helminen
2024– Teatteri osti Eräjärven Seuratalon itselleen 1.1.2024
– Rönnin lastenteatterin logo kehitettiin kesäteatterin logoa pohjana käyttäen, säilyttäen yhtenäinen visuaalinen tyyli.
– Rönnin lastenteatterin toiminta aloitettiin.
Matkalla Bremeniin, oma tekstiLastenteatteri, Rönnin kesäteatterissaAnu Mustalammi
Arto Paasilinna: Jäniksen vuosiRönnin kesäteatterissaAnne Helminen
Fasaanin laulu, oma teksti, jäi valitettavasti esittämättäNuortenTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
Potretti, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
2023Coline Serreau: Kani Kani (Lapin Lapin)Tupateatteri, Eräjärven SeuratalossaKirsi Marie Liimatainen
Veikko Huovinen: Ihmisten puheetRönnin kesäteatterissaEriikka Magnusson
Victorian kartanossa tapahtuu outoja, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaHenna Ruostila
2022Sirkku Peltola: Mummun saappaassa soi foxTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaHenna Ruostila
Eräjärven Työväen Näyttämö Ry:n nettisivuja uudistettiin ja muotoiltiin nykyiseen asuunsa.
Simo Hämäläinen: Kätkäläinen ja naapurin miesRönnin kesäteatterissaEriikka Magnusson
– NuortenTupiksen logo kehitettiin Tupateatterin logoa pohjana käyttäen, säilyttäen yhtenäinen visuaalinen tyyli.
– NuortenTupiksen toiminta aloitettiin.NuortenTupis, Eräjärven SeuratalossaTaavi Simonen
Koulun henki, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2021Antti Hopia: Lenin jäilläTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
Pirjo Hassinen – Sarianne Paasonen: PopulaTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2020Anneli Pukema: Rakastettu Johansson, jäi Rönnin Kesäteatterissa esittämättä Koronan vuoksiRönnin kesäteatterissaEriikka Magnusson
Arto Paasilinna: Ulvova MylläriRönnin kesäteatterissaEriikka Magnusson
– Uusi huoltorakennus ja saniteettitilat Rönniin
Vanhan kaupungintalon salaisuus, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2019Anna Krogerus: Parhaissakin perheissäTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
– Katsomokatos Rönnin Kesäteatteriin
Antti Tuuri: KesäpainitRönnin kesäteatterissaEriikka Magnusson
Katja Krohn: Iso Paha SusiTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2018Pako Mansikkavuorelta, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
Minna Canth: Kauppa-Lopo kansanmusikaaliRönnin kesäteatterissaJarmo Skön
Kaikki mukaan – pieni tarina kiusaamisesta, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2017Minna Canth: Minä olen Minna Canth, oma tekstiTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
Ronin taikamaailma, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
Harald Selmer-Geeth: Siltalan pehtooriRönnin kesäteatterissaJarmo Skön
2016Tuomas Parkkinen: PuhelinluetteloTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
– JunnuTupiksen logo kehitettiin Tupateatterin logoa pohjana käyttäen, säilyttäen yhtenäinen visuaalinen tyyli.
– JunnuTupiksen toiminta aloitettiin.
Kolmen kuusen laakso, oma tekstiJunnuTupis, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
Esa Leskinen: PäällystakkiTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2015Tuomas Parkkinen: Kekkonen syntymästä kuolemattomuuteenRönnin kesäteatterissaJarmo Skön
Reko Lundán: Aina joku eksyyTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2014Sirkku Peltola: Suomen HevonenRönnin kesäteatterissaJarmo Skön
Heikki Luoma: AkkaralliTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2013Lewis Carroll: Liisa IhmemaassaRönnin kesäteatterissaJarmo Skön
Raisa Mustonen – Edvin Alatalo: Missä on kotisi, Enkeli?Rönnin kesäteatterissaJarmo Skön
Yrjö Kokko: Pessi ja IllusiaTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2012Jari Tervo: Rikos ja RakkausRönnin kesäteatterissaJarmo Skön
F. H. Burnett: Pikku PrinsessaTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaJarmo Skön
2011Lauri Viita: MoreeniRönnin kesäteatterissaPerttu Pesä
30v-historiakirja Kätketystä kipinästä Kätkäläiseen.
– Nouseva katsomo ja tekniikkatila Tupateatteriin.
Astrid Lindgren: Veljeni LeijonamieliTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaErkki Aura
2010Jalmari Finne – Tommi Auvinen – Sari Kaasinen: PitkäjärveläisetRönnin kesäteatterissaPerttu Pesä
Juhani Peltonen: ElmoTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaPerttu Pesä
2009Simo Hämäläinen: Kätkäläisen jättipottiRönnin kesäteatterissaPerttu Pesä
Aapeli: Pikku Pietarin pihaTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaPerttu Pesä
2008Simo Hämäläinen: KätkäläinenRönnin kesäteatterissaPerttu Pesä
Martin McDonagh: Inishmaanin RampaTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaTimo Mäkinen
2007Linna-Suokas-Tikanmäki-Virtanen: Täällä Pohjantähden alla -musikaaliRönnin kesäteatterissaPerttu Pesä
Jussi Kylätasku: Mies joka ei osannut sanoa eiTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaTimo Mäkinen
2006Heikki Turunen: Kivenpyörittäjän KyläRönnin kesäteatterissaTimo Mäkinen
Arto Paasilinna: Ukkosenjumalan poikaTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaTimo Mäkinen
2005Anni Blomqvist-Jussi Helminen: Myrskyluodon MaijaRönnin kesäteatterissaTimo Mäkinen
Eräjärven Työväen Näyttämö ry:n ensimmäiset nettisivut perustettiin.
Jorma Kairimo: Käytetyn miehen löytöTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaTimo Mäkinen
2004Astrid Lindgren: Ronja RyövärintytärRönnin kesäteatterissaTimo Mäkinen
Orvokki Autio: PesärikkoTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaTimo Mäkinen
2003Tarmo Koivisto – Erkki Aura – Reijo Kahelin: Entäs nyt Mämmilä!Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
– Eräjärven Tupateatterin logon kehitteli Mika Ruokonen kesäteatterin logon pohjalta säilyttäen sama visuaalinen tyyli.
– Tupateatterin toiminta aloitettiin.
Walentin Chorell: LesketTupateatteri, Eräjärven SeuratalossaTimo Mäkinen
2002Johannes Linnankoski- Erkki Aura: TulipunakukkaETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
2001Bertolt Brecht-Hella Wuolijoki: Puntilan isäntä ja hänen renkinsä MattiETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
Rönnin Draamat 2.
2000Simo Hämäläinen: Nauravien ihmisten kyläETN, Rönnin kesäteatterissaMauri Kuosmanen
Pukuvarasto Seuratalon yläkertaan
1999Erkki Aura: Kohtalon tangoETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
Rönnin Draamat 1.
1998Erkki Aura: KivisydänETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
1997Erkki Aura: Muuttolintujen maaETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
– Nouseva katsomo Rönnin Kesäteatteriin.
1996Erkki Aura: KultakuumeETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
– Rönnin kesäteatterin logo kehitettiin Tuula Justanderin tekemän Niskavuoren Hetan julisteen pohjalta.
– Rönnin kesäteatteri -nimi käyttöön
1995Hella Wuolijoki: Niskavuoren HetaETN, Rönnin kesäteatterissaErkki Aura
1994Joel Lehtonen: PutkinotkoETN, Rönnin kesäteatterissa, vierailunäytöksiäOlli-Pekka Ulkuniemi
Olli-Pekka Ulkuniemi: Minustako presidentti? -yhteistuotannot Oriveden teatterin kanssaETN, Yhdessä Oriveden teatterin kanssa Oriveden SuojallaOlli-Pekka Ulkuniemi
Eva Wigströmin sadusta Suzanne Osten ja Per Lysander: Prinssi SurutonETN, Lasten teatteria RönnissäOlli-Pekka Ulkuniemi
1993Friedrich Dyrrenmatt: Vanhan naisen vierailuETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäOlli-Pekka Ulkuniemi
1992Juhani Peltonen: Suomen leijonaETN, Eräjärven Seuratalossa, kesällä RönnissäOlli Etelämäki
– Ensimmäiset kesäteatteriesitykset Rönnissä
1991Jari Forssman – Tarmo Koivisto: MämmiläETN, Eräjärven SeuratalossaOlli Etelämäki
1990Jean Anouilh: PöksytETN, Eräjärven SeuratalossaOlli Etelämäki
1989Kent Andersson – Bengt Bratt: Lupa sanoaETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäJouko Laine
1988Jussi Helminen: ”Koettakaa vedellä”, vastasi PalopäällikköETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäJouko Laine
1987A.H. Tammsaare: Hornanperän uusi paholainenETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäTimo Mäkinen
1986Leo Tolstoi: Hevosen tarinaETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäJaana Lehto
1985Jorge Diaz: Siellä missä nisäkkäät kuolevatETN, Eräjärven SeuratalossaEliisa Mäkelä
1984Jussi Helminen: HölmöläisiäETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäTimo Mäkinen
Eräjärven Työväen Näyttämö Ry:n virallinen perustamis-asiakirja allekirjoitettiin 21.2.1983
1983Dario Fo: Seitsemäs käsky: Varasta vähemmänETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäTimo Mäkinen
1982Aimo Vuorinen: ReikäenkeliETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäTimo Mäkinen
1981Katkelmia Artturi Järviluoman PohjalaisistaETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäKari Hakala
1980Kätketty kipinä, oma tekstiETN, Eräjärven Seuratalossa, vierailunäytöksiäKari Hakala

Tulevat tapahtumat


Scroll to Top