Eräjärven Työväen Näyttämö, Eräjärven Tupateatteri | 2020
Portsarina toimiva Perttu ja pakkolomautettu sunnuntaimaalari Pirjo ovat naapurukset, jotka viihtyvät yhdessä viinipullon äärellä. He joutuvat kumpikin myös tahoillaan poliisin kanssa tekemisiin. Pirjon suhde omaan tyttäreen, Ritaan on myös ristiaallokossa, epävarmuus ja levottomuus ovat siirtyneet äidiltä tyttärelle jo monessa polvessa. Rita taas kantaa huolta omasta hauraasta uusioperheestään. Tilanne puoliso Villen ja Afrikasta adoptoidun tyttören, Tuulian, kanssa ei tunnu millään toimivan. Kaikilla tuntuu olevan paha olla. Perttu ja Pirjo alkavat etsivät mielekkyyttä pahalle ololleen ja löytävät henkisen kotinsa oikeistopopulistisesta Popula-puolueesta, jonka karismaattinen johtaja Jukka Kalmari tuntuu puhuvan juuri heille.
Popula on aikalaisnäytelmä perhesuhteista, pettymyksistä, politiikasta ja kosketuksen tarpeesta. Yhtä aikaa hauska ja karmaiseva esitys kuljettaa katsojia kotisohvilta lähiöbaariin ja yökerhosta dementiakotiin ja antaa tasapuolisesti suunvuoron niin sekakäyttäjille, ylemmälle toimihenkilölle, afrosuomalaiselle teinille kuin uusnatsillekin. Jokainen tarvitsee yhteisön, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Entä jos yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan?
Henkilöt:
Pirjo Vainio, pakkolomautettu sunnuntaimaalari – Johanna Lindroos
Perttu Aalto, portsari – Juha Sievänen
Rita Viima, Pirjon tytär – Piia Järvinen
Ville Viima, Ritan Mies – Pekka Piipponen
Tuulia Viima, Villen Afrikasta adoptoitu tytär – Aada Kuoppamäki
Jukka Kalmari, Popula-puolueen johtaja, Reijo Kahelin
Räkä, Pertun kaveri, pummi ja sekakäyttäjä – Irma Koskela
Pertun äiti – Anne Kahelin
Laura, Pertun äidin huonekaveri – Anu Kuoppamäki
Hoitaja – Pekka Piipponen
Lääkäri – Irma Koskela
Poliisit – Teemu Heikkinen, Anne Kahelin, Anu Kuoppamäki
Sepe, Populan kannattaja – Teemu Heikkinen
Mirtsu, Populan kannattaja – Anne Kahelin
Eero, Kalmarin avustaja – Anu Kuoppamäki
Kati Kokko, asianajaja – Anne Kahelin
Espoolainen, Populan jäsen, varavaltuutettu – Teemu Heikkinen
Simo Puupponen, Suomiveli – Pekka Piipponen
Natsit, Suomiveljet – Anu Kuoppamäki, Teemu Heikkinen
Visa Fors, tv:ssä, demarikansanedustaja – Teemu Heikkinen
Sini Savikko, tv:ssä, uutistenlukija – Anu Kuoppamäki
Lisäksi dementiakodin hoidokkeja, Pub Angerin asiakkaita ja Populan kannattajia.
Tekijät:
Alkuperäisteos – Pirjo Hassinen
Dramatisointi – Sarianne Paasonen
Ohjaus – Jarmo Skön
Lavastesuunnittelu – Jarmo Skön
Lavastuksen valmistus – Veikko Lahtinen, Tero Viljanen, Tomi Luoto, työryhmä
Pukusuunnittelu – Jarmo Skön, työryhmä
Tarpeisto – työryhmä
Musiikkidramaturgia – Jarmo Skön
Valojen ajo – Risto Mustalammi
Äänien ja projisointien ajo – Salla Mustalammi
Tekniikka – Juho Hildén
Esitysvalokuvat – Jarmo SKön
Juliste – Markus Hannila, Jarmo Skön
Käsiohjelma – Jarmo Skön
Videot – Jarmo Skön
Tuotanto – Eräjärven Tupateatteri / Eräjärven Työväen Näyttämö ry
Ensi-ilta – 19.9.2020 klo 15
Esityksen kesto – 2.5 tuntia sis. väliaika
Tekijänoikeuksia valvoo – Näytelmäkulma Nordic drama corner
Kiitokset:
Oriveden Seudun kansalaisopisto
Lounasravintola Eräjärvi
Sara Hildenin taidemuseo
Läheidet ja omaiset
Ville Kostiainen
Merja Järvinen
Tarja Lahti
Sanna Voimanen/Mainosstudio Sanna H
Jonna Salmentausta
Janina Ahlfors
Pirkan Opisto